Visan yleisurheilukoulut
Iisalmen Visan yleisurheilukoulut pyörivät sekä kesällä että talvella. Kesäisin harjoittelupaikkana on pääosin Sankariniemen urheilukenttä. Talvella harjoitellaan Iisalmen väestönsuojan urheiluhallissa. Harjoitustilan myötä yleisurheilun talvilajiharjoittelusta saa entistäkin sisällökkäämpää. ”Luolassa” pystyy tekemään kaikkia lajeja sekä juoksemaan piikkareilla.
Harjoitukset ovat yleisurheilukouluissa monipuolisia, joten niistä on hyötyä lasten ja nuorten liikunnalliselle kehitykselle. Yleisurheilun monipuolisuus palvelee myös erinomaisesti muita lajeja. Yleisurheilukouluun osallistuminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta. Ryhmiä on tarjolla 4-vuotiaista ylöspäin.Yleisurheilukouluissa mukana oleminen ei edellytä kisoihin osallistumista, vaikkakin se on toivottavaa.
Talvikauden 2025-2026 yleisurheilukoulut
Talvikauden yleisurheilukoulujen ilmoittautuminen on auki!
Ilmoittautua voit
TÄÄLTÄ
Harjoittelemme talvikaudella väestönsuojan (Kauppakatu 13) yleisurheiluhallissa "Luolassa" 8.9. lähtien, huhtikuun puoliväliin. Ohjaajina toimivat Visan nuoret, ohjaajakoulututetut urheilijat. Tarjolla on 4-5 -vuotiaille ja 6-7 -vuotiaille yksi viikoittainen harjoituskerta. 8-9 -vuotiaat ja yli 10-vuotiaat voivat ilmoittautua yhdelle tai kahdelle viikottaiselle harjoituskerralle. Harjoitusten pituudet vaihtelevat ikäryhmittäin. Harjoitusten lisäksi talvella järjestetään muuta oheistoimintaa. Näistä ilmoitetaan osallistujille yu-koulujen yhteydessä.
HARJOITUSAJAT JA RYHMÄT
MAANANTAI
17.15 - 18.15 8-9 v, harjoitus 1
18.15 - 19.30 Yli 10 v. harjoitus 1
TIISTAI
17.10 - 17.55 4-5 -vuotiaat
18.00 - 19.00 6-7 -vuotiaat
19.00 - 20.30 Aikuiset
TORSTAI
17.15 - 18.15 8-9 v. harjoitus 2
18.15 - 19.30 Yli 10 v, harjoitus 2
HINNAT
Yleisurheilukoulumaksu koostuu toimintamaksusta, Visan jäsenmaksusta ja Suomen urheiluliiton SUL:n vakuutuksellisesta lisenssistä. Visa hankkii lisenssit yleisurheilukoululaisille. Aikuisryhmäläiset vastaavat lisenssin hankinnasta itse.
Hinnat
4-5 v. 95 €
6-7 v. 115 €
8-9 v. 1krt/vk 120 €
8-9 v. 2 krt/vk 175 €
Yli 10 v. 1 krt/vk 125 €
Yli 10 v. 2 krt/vk 180 €
Aikuiset 160 €
Tervetuloa yleisurheilemaan iloiseen joukkoomme!
Tiedustelut:
Teija Rantala puh.044 530 0569
Kisatoimisto puh. 0440 820 621